Valikko Sulje

Tietoa sukuseurasta

Sihvosten sukuseura ry:n perustava kokous pidettiin 24.8.2008 Ruokolahden kristillisellä kansanopistolla.
Sukuseuran kotipaikka on Imatra.

Sukuseuran perustamiseen vaikutti ratkaisevasti lahtelainen Maila Pellinen. Hän on tutkinut omaa sukuhaaraansa aktiivisesti jo
kymmenkunta vuotta. Hän kuuluu Rautjärven Miettilänkylästä lähtöisin olevaan sukuhaaraan, jonka varhaisin esi-isä on vuonna 1710 syntynyt Heikki Sihvonen. Maila Pellinen kustansi  vuonna 2006 julkaistun sukututkija Jarmo Paikkalan kokoaman teoksen
Rautjärven Miettilän Sihvosia. Tästä innostuneena Pellinen kutsui omaan sukuhaaraansa kuuluvia henkilöitä sukutapaamisen, joka pidettiin Ruokolahdella Rantalinnassa kesällä 2007.  Koska Sihvosen suvun tiedettiin olevan laaja savolais-karjalainen suku, jonka alkujuuret löytyvät  Juvalta ja Säämingistä, heräsi sukutapaamisen osanottajille ajatus perustaa sukuseura, johon jokaisella Sihvosen sukuun kuuluvalla olisi mahdollisuus liittyä jäseneksi. Tämä mahdollistaisi myöhemmin myös suvun ja sukuhaarojen kulkeutumisen tarkastelun ja tarkemman sukulaisuuden selvittämisen. Sukutapaamisessa perustettiin kuusihenkinen sukuseuran perustamistoimikunta, joka kokoontui Lahdessa 23.3.2008.

Perustavasta kokouksesta tiedotettiin Karjala-lehdessä sekä paikallisissa lehdissä. Kokoukseen osallistui 71 henkilöä, joista heti 49 ilmoittautui jäseneksi perustettavaan sukuseuraan. Varatuomari Markku Ruuskanen Nurmijärveltä on jo 70 -luvulta alkaen laajalti tutkinut Jaakkiman, Sortavalan ja Kurkijoen Sihvosten sukuhaaroja. Hän piti kokouksessa mielenkiintoisen esityksen
suvun kulkeutumisesta Savo sydämestä Laatokan Karjalaan ja evakkotaipaleen kautta edelleen Länsi-Suomeen ja Pohjanmaalle.
Kokouksen osanottajilla oli tilaisuus tutustua myös imatralaisen Leena Vennon työstämään Miettilän Sihvosten sukupuuhun.
Kuvagalleria-sivulla on nähtävinä valokuvia perustavasta kokouksesta.

Patentti- ja rekisterihallitus hyväksyi yhdistyksen merkittäväksi yhdistysrekisteriin 6.2.2009.
Hallitukseen, jonka toimikausi on kahden sukukokouksen välinen aika, kuuluu puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan lisäksi kuusi jäsentä. Oheisesta sivuvalikosta löydät hallituksen jäsenten yhteystiedot ja voit tutustua sukuseuran sääntöihin.

Jäsenmaksu on aikuiselta 20 €/v. ja alle 18 v. 10 €/v.  Sivuvalikon sukutietokaavakeella voit liityä jäseneksi.
Halutessasi ilmoittautua puhelimitse ota yhteyttä jäsenasioiden hoitajaan tai sihteeriin, joille kaavakkeen voi myös postittaa.
Sihvosen suvun tutkiminen on vasta alussa ja olisimme kiitollisia sukutiedoistasi, jotka voit kätevästi lähettää meille valikosta löytyvällä sukutietolomakkeella. Ne arkistoidaan ja säilytetään luottamuksella mahdollista myöhempää sukututkimusta varten.

Toivomme perustetun sukuseuran lisäävän Sihvosen suvun yhteenkuuluvuutta ja innostavan yhteisten sukujuurien etsimiseen.